Opettajat

 

Sanna

Sanna Ronkainen opettaa opistossamme klassisen musiikin hahmotusaineita, johon sisältyy säveltapailun ja musiikin teorian opiskelua. Sanna pitää työssään erityisesti siitä, että saa työskennellä lasten ja nuorten parissa. Opetuksessa Sannalle läheisiä aihealueita ovat eri aikakausina syntyneiden sävellysten musiikkianalyyttinen tutkailu sekä musiikin alueen tutkimus, johon tutustutaan opistotason oppilaiden kanssa. Myös alkeiden opettaminen aivan nuorimmille oppilaille on hänestä innostavaa. Alkeisopetuksen merkeissä Sanna on ohjannut Sibelius-Akatemian pedagogiikkaharjoittelijoita. Teoriaa ja säveltapailua hän on opettanut myös Päijät-Hämeen (nyk. Lahden) konservatoriossa.
Sanna on valmistunut musiikin teorian ja säveltapailun opettajaksi Päijät-Hämeen konservatoriosta sekä musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta pääaineenaan musiikin teoria. Soittimista hänellä on ollut pääaineena piano ja sivuaineena laulu.