Laura Rahnasto toimii huilunsoiton opettajana Pakilan musiikkiopistossa.
Huilunsoitossa edetään äänen tuottamisen ja tekniikan perusteista lähtien innostavaan ja kannustavaan harjoitteluun ja oppimiseen. Musisoimisen ilo lähtee oppilaan ja opettajan välisestä hyvästä vuorovaikutuksesta ja luottamuksesta. Halu oppia uutta ja edetä soitossa askel kerrallaan jokaisen omista lähtökodista alkaen on olennaista. Tärkeää on saada toteuttaa omaa itseilmaisuaan ja luovuuttaan monipuolisen musisoinnin keinoin.
Laura on opiskellut varhaisiän musiikinopettajaksi ja huilunsoiton opettajaksi Ammattikorkeakoulu Metropoliassa. Lisäksi Laura on opiskellut musiikkiterapiaa Sibelius-Akatemiassa, improvisaatiota Pop & Jazz Konservatoriossa ja musiikkitiedettä Helsingin yliopistossa. Huilistina Laura on tehnyt taideintegraatiota yhteistyössä luontovalokuvaajan kanssa josta on syntynyt erilaisia Kuvakonsertteja kirkkoihin, kouluihin, päiväkoteihin ja vanhainkoteihin. Lisäksi Laura on esiintynyt myös erilaisin kamarimusiikkikonsertein.
Laura harrastaa uintia, hiihtoa, ruoanlaittoa, kulttuuria ja matkustelua.