Jussi Ahlajoki opettaa sähköbassoa ja bändisoittoa opistossamme. Bassotunneilla keskitytään puhtaan ja vaivattoman soittotekniikan kehittämiseen. Tavoitteena soittamisessa on tutustua eri tyylisuuntien säestykseen opettajalta saatujen sekä oppilaan valitsemien kappaleiden avulla. Musiikin peruselementit (rytmi, melodia ja harmonia) sekä bändisoittimet: rummut, solisti, kitaristi, kosketinsoittaja ym.soittajat huomioiden Rytmi! edellä. Laatua tarkkaillen mm.aiheista ( Rytmi, Tempo, Vire, Soundi ja Musikaalisuus).
Bändissä harjoitellaan yhdessä soittamista ja esiintymistä. Musiikkiopiston lukukausien päätteeksi nuoret bändiläiset esiintyvät opiston konserteissa. Jussi opettaa myös Keskisen Uudenmaan sekä Pohjois-Helsingin musiikkiopistoissa 20 vuoden kokemuksella.
Hän on valmistunut Pop/Jazz Konservatoriosta pop/jazz-musiikin pedagogiksi. Harrastuksiin kuuluvat mm. kuntosali, lenkkeily ja laulaminen.