Harri Hölttä
Toimin Pakilan musiikkiopistossa rumpujensoiton, rytmimusiikin perusteiden ja musiikkiteknologian alkeiden opettajana. Myös erilaiset ”yleismiesjantuset” hoidan tarvittaessa.
Olen opettanut PMO:ssa vuodesta 1993 eli rytmimusiikkilinjan perustamisesta lähtien, ja olen ainoa jäljellä oleva alkuperäinen rytmimusiikkilinjan opettaja.
Pyrin opettamaan oppilaitani käytännönläheisesti siten, että vähäistenkin taitojen käyttöarvo olisi mahdollisimman suuri. Ensimmäisinä opetellaan sellaiset perusjutut, joiden avulla voi soittaa kavereiden kanssa tai koulussa tai ihan missä vaan. Ensimmäisestä tunnista lähtien soitetaan musiikin kanssa ja on mahdollista aloittaa vaikka omista lempikappaleistaan maailmantähtien kanssa ja jo ensimmäisellä tunnilla opitulla taidoilla voi soittaa ensimmäiset 10 miljoonaa kappaletta 😉 Nuotit ja pidemmälle vievät tekniset asiat ehditään opettelemaan sitten vähän myöhemmin.
Toimin myös Töölön musiikkiopiston rehtorina, mikä vaikuttaa Pakilan opetuksiini lähinnä TMO:n konserttiviikkojen aikana.